Kanakoiraharrastus ja -metsästys

”Kanakoiralla metsästäminen on yhteistyötä, jossa ei tule puhua metsästäjästä ja hänen koirastaan vaan metsästävästä parista, joista vain toinen osaa ampua ja toinen hallitsee kaiken muun. Jo yksin koiran haun, juoksutyylin, tuulenkäytön, pienimpienkin hajujen merkkaamisen ja jatkuvan yhteydenpidon vuoksi metsässä tapahtuu koko ajan, vaikka lintuja ei löytyisikään. Puhumattakaan siitä sähköisestä tilanteesta, joka alkaa koiran saatua yhtäkkiä vainun linnusta. Linnun pudotus ei ole saalis isännälle, vaan kiitos hyvin toimineelle kumppanille, joka kaikkien taiteen sääntöjen mukaan jäykistyy paikalleen tajutessaan saaliin olevan edessä, suorittaa harkitun hypyn lintujen niskaan ja myöhemmin tuo saaliin yhteisesti jaettavaksi. Yhdeksi lenkiksi tähän ikivanhaan toimintaketjuun koira on saanut miehen, joka osaa ampua. Kanakoiramiehen on ilo täyttää tämä paikka.”

Seisovilla koirilla metsästäminen on periaatteessa samanlaista riippumatta rodusta. Koirien tehtävänä on kevyesti laukaten hakea maastosta riistaa metsästäjän edestä molemmin puolin tuulta hyödyntäen. Koiran tulee sopeuttaa hakulaajuutensa ja etenemisvauhtinsa maaston peitteisyyden mukaan sekä pitää yhteyttä ohjaajaansa. Vainuttuaan linnun, koiran tulee pysähtyä seisomaan, odottaa metsästäjää ja karkottaa lintu käskystä lentoon. Ammuttaessa koiran on jäätävä paikoilleen ja laukauksen jälkeen koiran on noudettava käskystä ammuttu lintu.

Eri kanakoirarotujen ja – yksilöiden välillä on eroja vauhdissa, tyylissä ja tavassa ottaa linnut. Englantilaiset kanakoirat ovat nopeita, yksinomaan ilmavainulla riistaa hakevia koiria. Näihin ns. ”kuumiin rotuihin” luetaan mm. englannin-, gordonin- ja irlanninsetteri sekä pointteri, jotka kaikki ovat omimmillaan peltoaukeilla ja tunturimaastossa nimenomaan nopean ja laajan hakunsa ansiosta. Mannermaiset kanakoirat ovat vauhdiltaan hitaampia. Suosituimpien rotujen, saksanseisojien, lisäksi tähän ryhmään kuuluu mm. bretoni, unkarinvizla ja weimarinseisoja. Varsinkin saksanseisojat ovat työmyyriä, joiden kanssa metsästäjä voi harrastaa monenlaista metsästystä aina lintujahdista pienpetopyyntiin. Mannermaiset kanakoirat käyttävät hyväkseen myös maajälkeä, minkä vuoksi ne ottavat tehokkaasti talteen haavoittuneen riistan. Etenkin saksanseisojille on tyypillistä luontainen taipumus tiedottamiseen, jolloin koira purkaa varovasti seisonnan ja rientää metsästäjän luokse ilmoittamaan löytäneensä linnut. Metsäisessä maastossa, kuten Etelä-Karjalassa, tämä ominaisuus on erittäin tärkeä. Metsäkanalintujahdin lisäksi Etelä-Karjalassa kanakoiria käytetään paljon sorsa- ja kyyhkyjahdissa, pienpetopyynnissä sekä jänisjahdissa, jolla jahtikautta voi venyttää aina helmikuun loppuun asti.

Metsästys seisovilla koirilla on pisimmille vietyä ihmisen ja koiran yhteistyötä. Saumaton yhteistyö vaatii, että koira on ehdottoman tottelevainen ja palveluhaluinen. Koulutus aloitetaan heti pennun kotiuduttua päivittäisillä tottelevaisuusharjoituksilla mm. ruokailun ja ulkoilun ohessa. Kanakoiran koulutusta pidetään yleisesti vaikeana, mutta johdonmukaisesti edettynä ensikertalainen onnistuu siinä missä kokeneetkin konkarit. Ennen metsästysharjoitteita koiran on osattava mm. istuminen, maahanmeno, paikallaan olo, luoksetulo ja nouto. Koiran on suoriuduttava näistä tehtävistä, vaikka vieressä olisi naapurin kissa tai edestä lähtisi jänis juoksuun. Tärkein näistä on ehdoton pysähtyminen ja paikallaan olo, sillä metsästyskoulutuksessa riistanhajun innostamana koira voi olla muutoin mahdoton hallita ja koira voi nopeasti oppia vaikeasti pois kitkettäviä tapoja, kuten peräänmenon. Tottelevaisuuden on säilyttävä vielä sadan metrin päässä metsästäjästä. Metsästyskoulutuksessa koiralle opetetaan hakua, joka monella koiralla on veressä ja ohjaajan tehtäväksi jää vain tukea koiraa ohjaamalla sitä tarvittaessa oikeaan suuntaan. Useat koirat ovat luontaisia seisojia ja koiralle opetetaan aluksi seisonnan säilyttämistä, kunnes ohjaaja kerkeää paikalle ja antaa luvan linnun ylösajoon. Vanhan sanonnan mukaan ”kiire on loppunut silloin, kun seisonta on saatu”.

Lähteet: Tapiola – Suuri suomalainen eräkirja, 1980. Christoffersson, Sten: Lintukoirat – koulutus ja metsästys, 2006.